lauantai 28. syyskuuta 2013

Osa 9. Tie menestykseen

 photo kaapo1.png

Hanneksen ja Violetin lähdettyä arki palautui pikkuhiljaa taas normaaliksi.
Oli yllättävän hankalaa ylläpitää isoa taloa kahdestaan, mutta pienellä avulla he kyllä selviytyivät. Taloon palkattiin sisäkkö pitämään paikat siistinä, joten Liilalla ja Jessellä oli nyt enemmän aikaa viettää kaksosten kanssa. Myös lastenvahti oli pakollinen ristiin menevien työaikojen takia.

 photo kaapo2.png

Myöskään univelat eivät vaivanneet niin pahasti, kun ei kaiken muun lisäksi tarvinnut pitää huolta myös talon siisteydestä.

 photo kaapo3.png

Talvi teki tuloaan ja Jessellä meni töissä mainiosti. Hänet ylennettiinkin erikoislääkäriksi.

 photo kaapo4.png

Pian oli jo kaksosten ensimmäiset synttärit.

 photo kaapo5.png

Tällä kertaa Liila ja Jesse joutuivat puhaltamaan kynttilät, mutta synttärisankarit olivat kyllä hengessä mukana.

 photo kaapo6.png
 photo kaapo7.png

Molemmista pojista tuli oikein suloisia tapauksia.
Ylempänä Nuutti, joka on selvästi perinyt enemmän Liilasta kuin Jesseltä ja alempana Kaapo, joka sen sijaan näyttää paljon enemmän Jesseltä.

 photo kaapo8.png

Kaksoset olivat myös luonteeltaan melkoisen rasavillejä, joten varsinkin Nuuttia sai olla koko ajan repimässä irti koiranruokakupista.

 photo kaapo9.png

Myös lisää pieniä jalkoja saapui taloon vielä samana iltana, kun Nanan synnytys käynnistyi.

 photo kaapo10.png

Nana synnytti kaksi itsensä näköistä pentua, uroksen ja naaraan. Naaras nimettiin Minniksi ja uros Taaviksi.

 photo kaapo11.png
 photo kaapo12.png
 photo kaapo13.png

Talossa oli kuitenkin jo vähän turhankin paljon koiria, joten Minni sai lähteä poliisin mukaan uutta perhettä etsimään.

 photo kaapo14.png

Taavi kuitenkin jäi vielä ilahduttamaan perheen elämää.

 photo kaapo15.png
 photo kaapo16.png

Varsinkin taaperot pitivät Taavista kovasti. Tiedä sitten oliko tunne molemminpuolinen.

 photo kaapo17.png

Tulivat kaksoset myös keskenään toimeen, joten heille tuskin tulisi koskaan samanlaisia ongelmia kuin Jesselle ja Villelle.

 photo kaapo18.png

Koska kaksoset olivat niin helppoja lapsia, he eivät paljoa Liilan huomiota tarvinneet. Näin ollen Liilalle jäikin paljon aikaa hoitaa kasvihuonetta.
Puutarhanhoito oli Liilalle ihan uusi juttu, mutta tomaateista oli hyvä aloittaa.

 photo kaapo19.png

Jesselläkin oli runsaasti aikaa perehtyä työhönsä, joten luonnollisesti hänet ylennettiin pian kirurgiksi.

 photo kaapo20.png

Taaperoille piti opettaa tärkeitä taitoja pikkuhiljaa. Kaapon kanssa aloitettiin puheopetuksesta, mikä oli pitkä ja turhauttava prosessi.
"Sano tuttipullo."
"Ä-ää!"

 photo kaapo21.png

Nuutinkaan kanssa ei aluksi meinannut onnistua yhtään sen paremmin, kuin Kaaponkaan...

 photo kaapo22.png
 photo kaapo23.png

Mutta kyllä molemmat lopulta saatiin puhumaan. Hyvä pojat!

 photo kaapo24.png

Ei se oppiminen kuitenkaan taaperoikään loppunut. Jessen ja Liilankin piti jatkuvasti opetella uusia taitoja, että pärjäisivät ja edistyisivät urillaan.
Ei se ainakaan Jesseä haitannut, hänen elämäntavoitteensahan oli saada kaikki taidot maksimiinsa.

 photo kaapo25.png

Uusien taitojen opettelu kannatti myös Liilan kohdalla, sillä hänen kykynsä huomattiin vihdoin ja hänet ylennettiin teatterimaailman tähdeksi.
Valkokankaat olivat vielä kaukana, mutta olihän tämäkin edistystä.

 photo kaapo26-1.png

Pikku-Taavi pentu oli melkein huomaamatta kasvanut jossain välissä jo isoksi koiraksi. Aivan Nanan näköinen.

 photo kaapo27-1.png

Kauaa Jesse ei ehtinyt kirurgin hommissa pysyä, kun hänet ylennettiin taas. Tutkijan palkka oli huomattavasti parempi kuin kirurgin ja enää ei olisi pitkä matka uran huipulle.

 photo kaapo28-1.png

Illalla juhlittiin myös kaksosten synttäreitä perheen kesken. Molemmista tuli oikein suloisia lapsia.

 photo kaapo29-1.png

Koska Kaapo oli ollut jo taaperona hyvin luova, Liila ja Jesse päättivät kehottaa häntä maalaamaan. Poika hurahtikin siihen ja ei olisi malttanut laskea pensseliä kädestään edes nukkumisen ajaksi.

 photo kaapo30-1.png

Nuutti sen sijaan ei ollut vielä löytänyt kutsumustaan. Hänestä oli vaan mukavaa pelata videopelejä ja hän ihailikin pelisuunnittelija ukkiaan kovasti.

 photo kaapo31-1.png

Talvi tuli ja toi mukanaan kolmenkymmenen asteen pakkaset.
Siitä huolimatta kasvihuoneesta oli pidettävä huolta. Taidot kehittyivät siinä rikkaruohoja kitkiessä ja kohta Liila saikin jo puutarhanhoidon pronssisen ansiomerkin.

 photo kaapo32-1.png

Taaville ei oltu ehditty opettaa vielä mitään taitoja, joten Nuutti päätti ottaa vastuun koiran opettamisesta. Kutsun totteleminen oli ehkä tärkein taidoista, joten siitä he aloittaisivat.

 photo kaapo33-1.png

Röllillekin koitti vanhuus eräänä päivänä. Ei se kuitenkaan koiran menoa paljoa hidastanut.

 photo kaapo34-1.png

Liilakin saavutti vihdoin toiveensa ylennyttyään pääosan esittäjäksi elokuviin. Uran huippuun oli vielä matkaa, mutta kyllä hän pakon edessä jo tähänkin työhön tyytyisi enemmän kuin mielellään.

 photo kaapo35-1.png

Violetista ja Hanneksesta kuului nykyään hyvin harvoin. Ihan ymmärrettäväähän se oli, kun Hanneksella kuitenkin oli kiire pelin kanssa ja Violetilla muuten vaan.
Nyt Ruusiloiden postilaatikkoon oli kuitenkin kolahtanut postikortti heiltä.

 photo kaapo36-1.png

Kortissa oli peilin kautta otettu kuva sevästi vanhentuneista Violetista ja Hanneksesta ja pieni tekstin pätkä.
"Konnichiwa!
Peli olis lopultakin valmis ja pakataan juuri ensimmäisiä kamoja asunnosta. Lento on buukattu ens viikolle ja toivotaan, että ollaan vielä tervetulleita sinne.
Nähdään silloin!
T: Hannes ja Violet."

 photo kaapo37-1.png

Jesse ja Liila eivät olleet odottaneet tätä, mutta olivat kuitenkin iloisia uutisesta. He eivät olleet nähneet Hannesta ja Violetia moneen vuoteen, joten jälleennäkeminen olisi varmasti mukava. Ja oli ison talouden hoitaminen ollut kahdestaan välillä melko stressaavaa, joten tämä varmasti helpottaisi tilannetta. Lapsetkin varmasti ilahtuisivat isovanhempiensa näkemisestä.

 photo kaapo38-1.png

Lapset tosiaan olivat innoissaan siitä, että isovanhemmat tulisivat takaisin. He olivat viimeksi nähneet heidät niin pieninä, etteivät enää oikein muistaneet heitä, mutta odottivat silti jo innolla.

 photo kaapo39-1.png

Toinen asia mistä pojat olivat innoissaan oli ensimmäinen koulupäivä. Niin ne lapset kasvaa.

 photo kaapo40-1.png

Liila vietti kaiken aikansa kyykkien kasvihuoneessa, joten ei ollut yllätys, kun hänelle myönnettiin hopeinen ansiomerkki.

 photo kaapo41.png

Kaapo osoittautui hyvin fiksuksi pojaksi. Heti ensimmäisen koulupäivän päätteeksi hän toi kotiin kympin todistuksen.

 photo kaapo42.png

Nuutilla sen sijaan ei mennyt ihan niin hyvin, hän sai vain 8 ½. Mutta jaa, ajan kanssa!
Jessekin saavutti vielä samana päivänä uransa huipun.

 photo kaapo44.png

Liilan rakkaat tomaatit kypsyivät lopulta ja oli aika korjata ne. Niiden itse pitämisen sijaan Liila päätti myydä ne. Eihän sato mikään loistavin kaikista ollut, mutta olihan tämäkin jo alku.

 photo kaapo45.png

Nyt kun Jesse oli saavuttanut uransa huipun, oli hyvä aika alkaa keskittyä hänen oikeaan elämäntavoitteeseensa. Kaikki muut taidot olivat jo täynnä, joten tästä eteenpäin hän keskittyisi täysillä luovuuteen.

 photo kaapo46.png

Kova opiskelu tuotti tulosta, kun Nuutti vihdoin kantoi koulusta kotiin kympin todistuksen.

 photo kaapo47.png

Jesse ja Liila olivat ehdottomasti sitä mieltä, että heidän lapsensa olivat yksityiskouluainesta, joten taloon päätettiin kutsua yksityiskoulun rehtori illallistamaan siinä toivossa, että hän järjestäisi Nuutille ja Kaapolle paikan hänen koulustaan.

 photo kaapo48.png

Vierailu alkoi luonnollisesti talon esittelyllä, joka sisälsi keittiön, lasten huoneet ja makuuhuoneet. Rehtori tykkäsi.

 photo kaapo49.png

Seuraavana ohjat otti Liila, joka yritti parhaansa mukaan jutustella rehtorin kanssa mukavia vakuuttaakseen hänet siitä, että Kaapo ja Nuutti sopisivat täydellisesti hänen kouluunsa.

 photo kaapo50.png

Samaan aikaan alakerrassa Jesse oli käynyt päivällisen tekoon, koska hän oli parempi kokki kuin Liila. Luvassa olisi kuorrutettua hummeria ja hän todella toivoi, että ei epäonnistuisi.

 photo kaapo51.png

Pian ruoka olikin jo valmista ja luojan kiitos myös onnistunutta. Oli aika kutsua rehtori pöytään.

 photo kaapo52.png

Rehtori tosin oli vähän oudompaa sorttia ja söi mieluummin työtason kuin pöydän päällä. Käy se toki näinkin.

 photo kaapo53.png

Kaikesta huolimatta rehtori näytti nauttivan ateriasta.

 photo kaapo54.png

Ilta sai rehtorilta arvosanaksi 105/90 ja näin ollen hän päättikin ottaa pojat kouluunsa. Koko perhe tottakai ilahtui uutisesta.
"Mä lupaan, että ne pärjää", Liila vielä vannoi rehtorille, ennen kuin tämä lähti.

 photo kaapo55.png

Rankan illan päätteeksi Liila päätti pistää kasvimaan taas kukoistamaan. Tällä kertaa hän pääsisi huolehtimaan munakoisoista.
Siinä touhutessaan hänelle napsahti myös kultainen ansiomerkki.

 photo kaapo56.png

Kohta kasvien kanssa jutteleminen ei tuntunut hänestä enää yhtään oudolta ja tuntui myös auttavan!

 photo kaapo57.png

Illalla Jesse sai kauan odotetun puhelun.
"Joo moi, ollaan just lentokentäl oottamas taksia, ollaan siellä ehkä puolen tunnin päästä", luurista kuului Violetin ääni.
"Aijaa? Hienoa! Nähdään sitten!", Jesse huudahti innostuneena.

___________________________________________

Jätänpä nyt tähän ^^
Kommenttia, risuja ja ruusuja?

7 kommenttia:

  1. Liila on tosi vakuuttava korkokenkäsillään kykkimässä kasvihuoneessa :D --> http://i849.photobucket.com/albums/ab58/sablevicious/kaapo31-1.png

    Oi, vanhukset tulevat takaisin :) Mukavaa varmasti pojille! Joista kasvoikin tosi söpöjä <3 En kyllä osaa sanoa kumpi on suosikkini :O Nuutti on kyllä sulosen yksinkertainen, tollane 8 puolen keskiarvo ja tykkää videopeleista :') Jään odottelemaan jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, itekkin nauroin sille pariinkin otteeseen :'D

      Jeps jeps :3 Nuutti on miun henkilökohtanen lemppari tällä hetkellä, mutta katsellaan ;)
      Hjuva kun jäät :)

      Poista
  2. Oo, pojat ovat suloisia kumpikin! Taapero-Kaaposta tuli jostain syystä heti mieleen Ville pienenä, vaikken edes kunnolla muista, miltä hän näytti... :D Ehkä tuo tukka luo sen mielikuvan.
    Myös lapsina pojat ovat söpöjä kumpikin (: Ja toki koirulit myös ♥
    Jee, vanhukset palaavat takaisin! Ehdin jo pelätä, että nyt ne jäävät sinne Japaninmaalle loppuelämäkseen. Toivottavasti niillä on ollut mukavaa.
    Tuleekohan Liilasta vihersim jonain päivänä, kun noin ahkerasti kasvimaalla pakertaa?
    Jatkoa odottelen (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, totta, onhan niissä vähän samaa näköö :D

      Joo oon pelänny sitä siitä asti, kun se alkoi siellä kasvimaalla kyykkimään :'D Aina yhtä tuskallista pelata sellaisella!

      Poista
  3. Olipas pojat suloisia tapauksia. Perheellä näyttää menevän hyvin, hyvin vanhemmat pärjäsivät kaksosten kanssa.
    Jatkoa odotan :))

    VastaaPoista
  4. On vähän jäänyt tää kommentointi, kun unohdan aina vaikka luenkin osat..mutta hyvä osa ja pojat on tooosi sööttejä =) tulee tasaväkinen perijäkamppailu :D Hyvä kun vanhukset palaavat matkaltaan takaisin kotiin! Jatkoa ootellen! Niin ja Kaunialan elämää -tarinassa jatko-osa!

    VastaaPoista
  5. Uusi lukija ilmoittautuu!
    Pojista kasvoi oikein suloisia :3 ja kiva, kun vanhukset tulee takas :)

    VastaaPoista